Käyttöönottoavustaja
Päivityksen käyttöönottoavustaja
Arkhimedes tunnistaa ensimmäisellä käynnistyskerralla löytyykö tietokoneelta vanhan version tietoja. Mikäli tietoja löytyy, antaa Arkhimedes mahdollisuuden päättää mitä niillä tehdään. Tiedot voidaan palauttaa asennettuun versioon tai aloittaa ohjelman käyttö "puhtaalta pöydältä" ja jättää löytyneet tiedot ottamatta huomioon.
Tietojen palauttaminen
Jos tiedot halutaan päivittää uuteen versioon, haetaan tiedot oletuksena viimeksi käytetystä versiosta tai versiosta, josta on viimeksi uloskirjauduttu. Tietoja voidaan myös palauttaa itse tehdystä varmuuskopiosta, esimerkiksi muistitikulta, kohdassa "Vaihda polkua". Mikäli palautetaan tietoja vanhemmasta versiosta (3.0 tai 2.7), tulee tiedot palauttaa kohdassa "Vanhemmat versiot".
Edellinen versio
Haettaessa tiedot edellisestä versiosta, voidaan tarkastaa että yritys, jonka tietoja palautetaan on oikea. Käyttöönottoavustaja kertoo myös ajankohdan, jolloin varmuuskopiosta löytyviä tietoja on käytetty. Ajankohta on viimeisin tai toiseksi viimeisin käyttökerta. Tiedot palautetaan painamalla "Jatka".
Eri sijainti
Mikäli tiedot, jotka ohjelmaan halutaan palauttaa muualta kuin mistä Arkhimedes automaattisesti löysi tiedot, voidaan valita välilehti "Vaihda polkua". Oletuksena käytettävä polku on polku, josta Arkhimedes on automaattisesti löytänyt tietoja. Polkua voi vaihtaa joko käsin tai valitsemalla jonkin neljästä oletuspolusta:
- Saman kansion Backup-polku. Tähän polkuun ohjelma tekee käsin luodun varmuuskopion / uloskirjautumisen.
- Version 4 ja 5 ArkhimedesData. Tähän polkuun (Dokumentit/ArkhimedesData/Backup/) Arkhimedes 4 ja 5 tekevät automaattisen varmuuskopion aina sulkiessa
- Version 3.5 TemporaryPath. Tähän polkuun Arkhimedes 3.5 teki automaattiseseti varmuuskopion sulkiessa
- Version 3.0/3.1 TemporaryPath. Vanhemmat versiot tekivät tänne automaattisen varmuuskopion sulkiessa
Painamalla painiketta, kansiopolku vaihtuu valinnan mukaan. Kansiopolku voidaan kirjoittaa käsin muodossa:
file:/ASEMATUNNUS/KANSIOPOLKU/
Esimerkiksi jos varmuuskopio löytyy muistitikulta (Asema F:) kansiosta nimeltä "Varmuuskopio":
file:/F:/Varmuuskopio/
Macissa vastaavasti esimerkiksi (asematunnus "Tikku" on tässä muistitikun nimi):
file:/Tikku/Varmuuskopio/
Annettun polun toimivuutta ja sieltä löytyvän varmuuskopion tietoja voi testata painamalla kansiopolun alla löytyvää "Testaa"-painiketta. Kun painiketta on painettu, käyttöönottoavustaja siirtyy välilehdelle "Tietoja edellisestä versiosta" ja kertoo mikäli varmuuskopio on palautettavissa. Varmuuskopion edellinen käyttökerta ja yritysnimi näytetään myös.
Vanhemmat versiot
Päivittäessäsi versiosta 3.0 tai 2.7 tulee tiedot noutaa tarkoitusta varten tehdyllä toiminnolla. Toiminnot löytyvät käyttöönottoavustajan välilehdeltä "Vanhemmat versiot". Polut tulee määritellä erikseen kuten edellisessä kohdassa. Kun kansiopolku on määritetty oikein, painamalla "Palauta version 2.7 Backup" tai "Palauta version 3.0 Backup" ja tiedot tuodaan uuteen versioon.
Tämä ohjeistus liittyy seuraaviin osioihin:
» Vertaile osioita| Laskutus | Myynti | Toiminnanohjaus |
|---|---|---|
| on | on | on |
